*

Santerin ässä Ei se oo nii justiinsa..

Mm-kisojen puolivälierien ennakot

MM-kisat jatkuvat taas torstaina 14.5, kun kahdeksan parasta joukkuetta ottavat mittaa toisistaan puolivälierissä. Pelin henki on selvä - voitolla pääsee jatkoon, tappiolla kisat päättyvät välittömästi.


Alta voit lukea ennakot peleihin.

 

USA - Sveitsi (Kello 16.15)

 

Aukeaako Sveitsin maalihanat?

 

USA lähtee peliin oman lohkonsa voittajana, Sveitsi vastaavasti varmisti paikkansa vasta viimeisillä kierroksilla. USA lähtee peliin ennakkosuosikkina, sillä se on näissä kisoissa pelannut parempaa lätkää ja saanut enemmän aikaan hyökkäyspäässä. Toki pieniä kysymysmerkkejäkin on, sillä viime kierroksilla jenkit eivät ole kenties olleet yhtä vakuuttavia kuin turnauksen alussa. Steve Mosesin puuttuminen on vaikuttanut yllättävän paljon. Joukkue on myös kohtalaisen nuori ja kokematon, joten otteet voivat toki heilahdella suuntaan jos toiseenkin.

 

Sveitsi lähtee peliin ilman paineita, sillä joukkue on jo saavuttanut minimitavoitteensa, ja tästä eteenpäin kaikki on vain plussaa. USA on kenties Sveitsille unelmavastus, sillä USA:n peli perustuu nopeisiin hyökkäyksiin, kun taas Sveitsi on puolustanut näissä(kin) kisoissa tiiviisti ja kytännyt vastaiskuja. Jenkkejä vastaan tilaa saattaa löytyä, mutta hyökkäyksen pitää toimia paremmin kuin kertaakaan aiemmin tässä turnauksessa, sillä tätä peliä tuskin voitetaan yhdellä tai kahdella maalilla. Myös maalivahtipelin pitää tänään onnistua.

 

Tulos: 2-2, jatkoaika?

 

Kanada - Valko-Venäjä (17.15)

 

Pääseekö Kanada puolivälieräpeikon yli?

 

Kanada on ollut tähän mennessä mm-kisojen vakuuttavin joukkue. Se on ottanut isonumeroiset voitot pienemmistä kiekkomaista, minkä lisäksi se on kukistanut kaikki muutkin joukkueet ja jatkaa vielä tappioitta tässä turnauksessa. Maaleja se on tehnyt jo 49 seitsemään peliin, mikä on hurja lukema. Kanadan pelaajamateriaali on jälleen kerran vakuuttavaa katsottavaa, mutta tänä vuonnakin suurin kysymys kuuluu - onnistuuko maa materiaalinsa kanssa selviämään puolivälieristä eteenpäin? Useampana vuonna Kanada on ollut hyvä, mutta tässä vaiheessa turnausta on syystä tai toisesta tullut noutaja vastaan.

 

Tänä vuonna noutajan tuleminen tässä vaiheessa on erittäin epätodennäköistä. Vastaan astuu kisojen yllättäjä Valko-Venäjä, joka onnistui pelillisesti haastamaan isompiaan, mutta ei onnistunut muussa kuin jenkkien kukistamisessa. Peli on ollut uomissaan, mutta Venäjää vastaan tuli ruma 0-7 tappio. Tässä ottelussa Valko-Venäjän tulee puolustaa yhtä kurinalaisesti kuin esimerkiksi Suomea vastaan, muuten lukemat voivat olla samat kuin Venäjä-pelissä. Joukkueen ykköskentän tarvitsee saada tehoja alleen, ja maalivahtipelin tulee onnistua täydellisesti, jotta Kanadaa voidaan edes etäisesti haastaa. Yhdeksän kertaa kymmenestä Kanada kyllä hoitaa tämän otteluparin, mutta puolivälierät ovat siitä jännät pelit, että se yksi kerta saattaa osua juuri tälle vuodelle..

 

Veikkaus: Kanada vie 4-2.

 

Ruotsi - Venäjä (20.15)

 

Huikea puolivälierä edessä!

 

Tähän otteluun on erittäin vaikeaa määrittää mitään tiettyä ennakkosuosikkia. Molemmat olivat ennen mm-kisoja varteenotettavia vaihtoehtoja jopa finaaliin asti, mutta nyt toisen tie tulee päätökseen jo ennen mitalipelejä. Ruotsi sijoittui lohkossaan paremmin kuin Venäjä, mutta se ei tarkoita tässä pelissä mitään.

 

Venäjän osalta kisat ovat olleet osittain kaksijakoiset. Osassa pelejä se on onnistunut suoriutumaan huikean hyvin ja pelaamaan iloista hyökkäyspeliä, toisissa peleistä taas sen parhaimmat yksilöt ovat jääneet jonnekin uinumaan. Materiaali tosin on niin leveä, ettei esimerksiki Malkinin alisuorittaminen kaada koko joukkuetta. Maalivahtipuolella on ollut Venäjän suurimmat ongelmat näissä kisoissa, sillä kumpikaan molari ei ole varsinaisesti vakuuttanut - otteet ovat olleet hieman ailahtelevia.

 

Ruotsin osalta kisat ovat olleet hyvät. Joukkue on tehnyt paljon maaleja ja hoitanut pakolliset pelit hyvin pois alta. Ainoa tappio tuli Kanadaa vastaan, ja muut joukkueet Ruotsi on hoitanut tarvittavalla varmuudella. Tre kronorin hyökkäyspeli on ollut toistaiseksi jopa parempaa kuin Venäjän. Maalivahtipelikin on toiminut kohtalaisesti, ainakin paremmin kuin Venäjällä toistaiseksi.

 

Veikkaus: Vaikea heittää tulosta, sillä ottelu voi päättyä kummalle vain. Sanotaan, että 3-4 tai 4-3.

 

Suomi - Tsekki (21.15)

 

Leijonat vastaan fanaattinen kotiyleisö

 

Suomi ja Tsekki ovat tasokas puolivälieräpari, ja harmittavasti toisen joukkueen kisat päättyvät tähän otteluun. Suomalaisten kannalta ikävin tulos lienee leijonien kotiinlähtö, kisojen kannalta taas Tsekin kisojen päättyminen voisi hieman heikentää tunnelmaa. Joka tapauksessa suomalaisten kannalta edessä on huikean jännittävä kamppailu.

 

Lähtökohtaisesti Suomi lienee tässä pelissä hieman edellä. Maalivahtipelissä Suomella on täydellinen niskalenkki tsekkeihin, kun Pekka Rinne on ollut maalillaan kuin muuri. Tsekillä maalissa lienee Ondrej Pavelec, joka ei ole mitään superkisoja pelannut. Jos peli on niin tiukka kuin oletetaan, maalivahtipelissä Suomi ottanee tarpeeksi suuren edun voittoa varten. Puolustuskalustossa Suomi lienee myös hieman edellä. Hyökkäyksessä Tsekki saattaa olla jopa etulyöntiasemassa, toki Suomella on pari huippuvaarallista ketjua, jotka voivat varmasti hyödyntää paikkansa. Maalinteon tehokkuus tulee kuitenkin saada paremmaksi tässä pelissä.

 

Suomi on edellä myös joukkuepelaamisessa ja erikoistilanteissa (tilastojen valossa). Tsekkiä ei saa kuitenkaan aliarvioida, ja etenkin joukkueen vastahyökkäyksiin pääsy tulee estää. Tsekillä on pieni etu kotiyleisön ansiosta, sillä täpötäysi Prahan areena kannustanee joukkuettaan fanaattisesti. Tunnelmaa ei tule ainakaan iltaottelusta puuttumaan!

 

Tulos: Suomi voittanee pelin 3-2. Peukut Leijonille!!

 

Lisää mm-kisatekstejä ja ohjeita kisojen katsomiseen löydät osoitteista:

http://santerinassa.blogspot.fi

http://urheiluassa.blogspot.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän SanteriKrki kuva
Santeri Kärki
Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Kanada, Usa ja Venäjä jatkossa...
Ja "kivasti" dumarit sählää taas Suomen pelissä...

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Ja turha pyytää kuskiksi tänä viikonloppuna... *&ttu!

Puheenaiheeseen liittyvää

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset