*

Santerin ässä Ei se oo nii justiinsa..

Kaikki blogit puheenaiheesta Pertti Kurikan Nimipäivät

Punkahtava oodi elämälle

PKN oli jo Suomen viisufinaalissa rakastaa/vihaa -bändi. Jokaisella on mielipide, kukaan ei sano "ihan jees". Asetelmana oli kaikki tai ei mitään, joista valitettavasti vain jälkimmäinen toteutui. Ainakin pisteitä laskettaessa.

Tästä syystä Pertti Kurikan Nimipäivät jäi finaalin ulkopuolelle

Euroviisut ovat joka vuosi käytävä laulukilpailu, joihon osallistuvat lähes kaikki Euroopan maat sekä muutama muualta kutsuttu maa. Suomikin on perinteisesti ollut mukana Euroviisuissa, ja tänä vuonna Suomesta lähetettiin mukaan Punk-bändi "Pertti Kurikan Nimipäivät". Eittämättä tämän päätöksen taustalla ei ollut niinkään bändin musiikilliset ansiot, vaan yhtyeen jäsenten kehitysvammaisuus, jonka uskottiin tuovan säälipisteitä Euroopassa.

 

Euroviisut 2015: Semifinaali 1

Voi Itävalta sentään! Taas on koittanut paras aika vuodesta: viisut ovat aivan nurkan takana! Tapani mukaan päätin jälleen arvioida vuoden viisut, joten tässä ensimmäinen semifinaali. Arvostelen kaikki kappaleet, kerron suosikkini ja arvaukseni läpimenijöistä. Kappaleet arvion esiintymisjärjestyksessä ja arviot perustuvat lähinnä kappaleisiin – harjoitusvideoista saa vähän esimakua myös lavaesiintymisestä.

Moldova

Toisenlaiset viisuedustajat

Suomi valitsi lauantaina kevään Euroviisuedustajakseen yhtyeen nimeltä Pertti Kurikan Nimipäivät. Valinnasta syntyi kohu, jonka syy on kommenttien perusteella se, että kyseinen bändi koostuu keski-ikäisistä punkkareista.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä